Yleistä walesinterriereistä

Walesinterrieri on tyypiltään perusterrieri. Se muistuttaa paljon kettuterrieriä, mutta on väritykseltään musta-ruskea ja rakenteeltaan kettuterrieriä vahvempi. Rotuna walesinterrieri on vanha ja peräisin Walesista, kuten nimikin jo kertoo. Ensimmäiset walesit tuotiin Suomeen 1930-luvulla, mutta rotu ei ole koskaan ollut kovin suurilukuinen.

Monitoimiwalesi moneen menoon

Walesinterrieri on luonteeltaan leikkisä, energinen ja avoin, sekä terrierimäisen utelias ja itsepäinen. Se sopii yhtä hyvin kaupunkikoiraksi kuin maaseudun rauhaan.

Walesinterrieri sopii harrastuskoiraksi moneen menoon ja Suomessa waleseja onkin nähty mm. agilityssa, tokossa, rally-tokossa, metsästysjäljellä, raunioilla, kettuluolilla sekä tietysti näyttelyissä. Walesinterrieri on sitkeä ja väsymätön ilopilleri, joka pysyy mukana kovassakin menossa. Esimerkiksi uiminen ja lenkkeily ovat monen walesin lempiliikuntaa. Walesinterrieri sopiikin parhaiten aktiiviselle ihmiselle, joka pystyy antamaan koiralleen tarpeeksi määrätietoisen kasvatuksen.

Ulkomuoto

Walesinterrieri on neliömäinen, ryhdikäs ja lyhytrunkoinen terrieri. Se on säkäkorkeudeltaan alle 40 cm ja painaa noin 9 kg. Walesilla on tiivis ja karkea, säännöllistä trimmausta vaativa turkki. Pysyäkseen siistinä se vaatii nyppimällä suoritettavan trimmauksen 3-4 kertaa vuodessa. Näyttelywalesin turkin kunnossa pitäminen on huomattavasti työläämpää. Trimmauksen ansiosta walesista ei lähde karvaa.

Walesinterrierin rotumääritelmä löytyy Kennelliiton sivulta.

Rodun historia

Walesinterrieri on yksi vanhimmista terrieriroduista. Se polveutuu alkuperäisestä Black and Tan Terrieristä. Tätä karkeakarvaista terrieriä käytettiin luolametsästykseen Englannissa ja Walesissa. Ensimmäiset maininnat musta-ruskeista Walesissa luolametsästykseen käytetyistä terriereistä löytyvät jo 1000-luvulta. 1800-luvun lopulla englantilainen linja hiipui vähitellen, mutta walesilaiset kehittivät omaansa edelleen, pyrkien säilyttämään rodun erinomaiset metsästysominaisuudet. Vuonna 1860 perustettiin Walesissa rotujärjestö walesinterriereille ja rodun nimi hyväksyttiin ainoaksi rotunimeksi. Englannin Kennelklubi hyväksyi rodun nimineen vuonna 1866.

Walesilaiset eivät pitkään aikaan tunnustaneet walesinterriereiksi kuin ne koirat, joilla oli puhtaasti walesilaiset verilinjat. Nämä koirat olivat yleisvaikutelmaltaan verraten karkeita. Englantilaiset huomasivat kuitenkin rodun näyttelymahdollisuudet ja alkoivat jalostaa rotua tyylikkäämmäksi. Näin walesinterrieri sai nykyisen muotonsa.

Walesin tulo Suomeen

Ensimmäiset walesinterrierit tulivat Suomeen Englannista, Ruotsista ja Tanskasta. Rodun kehitykseen vaikuttivat merkittävästi Gitta Ringwall, kennel Black Spot ja Briitta Vaahterlinna, kennel Bridale. Rekisteröintimäärät olivat suurimmillaan 1960-luvulla, jolloin vuosittain rekisteröitiin parhaimmillaan kuutisenkymmentä koiraa. Rekisteröintimäärät vähenivät voimakkaasti 1970-luvun loppua kohden. Walesinterriereitä kasvattivat alkuvuosina myös Dorotea Riipinen (Riproy’s), Kirsti Lundstedt (Kittyhouse) ja Anita Kulla (Tracehill).

Uudet kasvattajat kiinnostuivat rodusta 1980-luvulla, jolloin tuotiin runsaasti jalostusmateriaalia Englannista, Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta (Purston-, Brocker-, Borchorst- ja Bismarckquelle-kenneleistä). Käytännössä koko kanta uusiutui tuolloin ja vanhat sukulinjat sammuivat. Helena ja Sakari Vähätalo (Ukonkallion) ja Reijo Ilvanka (Tervatörmän) kasvattivat joitakin pentueita. Uuden aallon kasvattajista 2000-luvun puolelle kasvatustyötään ovat jatkaneet Irmeli Salasmaa (Dixie Sound), Sari Mäkelä (Vicway) ja Jouni Perttula (Bartos). Rodun taso alkoi nousta 1980-luvun lopulla ja näyttelymenestys on ollut hyvää. Myös agilityssä on kilpaillut voitokkaasti useampi yksilö.

2000-luvulla kasvatustyönsä aloittivat rodun nykyisistä kasvattajista Katja ja Heini Kelloniemi (High Voltages), Saana Tuomi (Mindhunter)  ja Tiina Muros (Upos). Myös Mikko Koivumaa (Abfab), Irma Niemiaho (Fidelity), Nina Manner (Ronesco) ja Marianne Mattila (Wasara) ovat kasvattaneet muutamia pentueita. 2000-luvun puolella on tuotu lisää ulkomaista materiaalia jalostuskäyttöön lukuisten kasvattajien toimesta. Rodun taso on edelleen noussut ja rotu on ollut näkyvästi esillä niin agility- kuin näyttelypuolellakin.